Voiko alkoholisti oppia kohtuukäyttöön?

Tätä kysytään jatkuvasti. Harva haluaa hyväksyä ajatusta, ettei enää koskaan voisi juoda “normaalisti”. Mutta usein kohtuukäytön tavoittelu ei johdu siitä, että alkoholisti oikeasti haluaisi juoda vähän, vaan siitä, ettei haluaisi luopua alkoholista kokonaan. Jos vaihtoehtoina ovat täysraittius tai mahdollisuus jatkaa juomista edes jollain tavalla, mieli tarttuu helposti kohtuukäytön ajatukseen. Ei siksi, että se toisi rauhan, vaan siksi, että riippuvuus yrittää säilyttää paikkansa elämässä.

Alkoholismi ei ole tahdonvoiman puute. Se on muuttunut suhde alkoholiin.

Kun riippuvuus etenee tarpeeksi pitkälle, alkoholi ei enää toimi samalla tavalla kuin ennen. Aivot, hermosto ja koko palkitsemisjärjestelmä muuttuvat. Kyse ei ole enää siitä, paljonko juot, vaan siitä mitä alkoholi tekee sinulle sisäisesti.

Moni yrittää kohtuukäyttöä vuosia:

“Vain viikonloppuisin.”

“Ei väkeviä.”

“Ei yksin.”

“Ei arkena.”

Ja hetken se voi jopa näyttää toimivan.

Mutta ongelma ei yleensä ole itse sääntöjen tekemisessä. Ongelma on siinä, että riippuvainen ihminen joutuu käyttämään valtavan määrän energiaa hallitakseen jotain, mikä ei enää ole luonnollisesti hallinnassa.

Normaalikäyttäjä ei neuvottele alkoholin kanssa päässään.

Alkoholisti neuvottelee.

Ja juuri tuo neuvottelu on riippuvuuden ydin.

“Voinko ottaa vain pari saunakaljaa?”

“Entä jos tällä kertaa pystyn ottamaan pari?”

“No jos vain tänään.”

“Olen ollut viikon juomatta, ehkä nyt pystyn.”

“Ehkä ongelma olikin vain viina, ei olut.”

Mieli rakentaa jatkuvasti uusia sopimuksia aineen kanssa. Ja samalla ihminen alkaa huomaamattaan pyörittää elämäänsä alkoholin ympärillä, vaikka yrittää todistaa itselleen juuri päinvastaista.

Normaalikäyttäjän ei tarvitse tehdä sisäisiä sopimuksia alkoholin kanssa.

Hän ei käy henkistä oikeudenkäyntiä jokaisen viikonlopun, saunan, juhlan tai vaikean tunteen kohdalla.

Riippuvuudessa itse neuvottelu muuttuu sairauden ääneksi.

Usein kohtuukäytön yritykset eivät ole merkki hallinnasta, vaan merkki siitä, ettei vielä ole täysin ymmärtänyt tai hyväksynyt, että päihdesairaus on jo aktiivinen.

Moni alkoholisti pystyy olemaan hetkiä ilman alkoholia.

Moni pystyy jopa vähentämään hetkeksi, mutta ajan kanssa juominen lähtee uudelleen lapasesta.

Mutta kukaan alkoholisti ei opi takaisin normaalikäyttäjäksi.

Kun riippuvuus on ylittänyt tietyn pisteen, paluuta kohtuukäyttöön ei ole. Siksi niin moni jää vuosiksi kiinni loputtomaan kierteeseen:

hallinta → repsahdus → häpeä → uusi yritys → uusi romahdus.

Siksi toipumisessa ei ole kyse vain juomisen lopettamisesta.

Kyse on siitä, ettei enää tarvitse alkoholia lääkkeeksi tunteeseen, stressiin, tyhjyyteen, häpeään, yksinäisyyteen tai hermoston ylikuormaan.